Teemu Selänne ja Saku Koivu pääsivät maalin makuun, kun Anaheim Ducks kukisti maanantain NHL-kierroksella naapuriseura Los Angeles Kingsin kotonaan 4-2. Selänne (1+1) ja Koivu (1+1) olivat myös syöttämässä toistensa osumia. Ducks on nyt voittanut 10 peräkkäistä kotiottelua, mikä on sama kuin seuran ennätys.
Selänteelle maali oli kauden 18:s ja Koivulle 11:s. Selänne kasvatti NHL-uransa saldon lukemiin 597+642=1239. Hän on enää neljän maalin päässä Jari Kurrista, joka on kaikkien aikojen tilastossa sijalla 17. Kaikkien aikojen pistelistalla Selänne jakaa nyt sijaa 35 legendaarisen Peter Stastnyn kanssa.
Selänne tasoitti lukemiksi 1-1 puolitoista minuuttia ennen ensimmäistä taukoa Anaheimin pelatessa kahden miehen ylivoimalla.Kings-vahti Jonathan Quick torjui ensin loistavasti Selänteen yrityksen, mutta suomalaisveteraani laittoi heti perään Corey Perryn laukauksesta tulleen paluukiekon sisään.
Ryan Getzlaf vei Anaheimin lopulliseen johtoon toisen erän alussa ja Koivu iski kolme minuuttia myöhemmin ylivoimalla laitettuaan Selänteen laukauksesta tulleen paluukiekon verkkoon.
Hurjavireinen Anze Kopitar toi Los Angelesin maalin päähän vielä toisessa erässä, mutta Perry osui vain 24 sekuntia myöhemmin, kun hallissa kuulutettiin vielä Kingsin maalia.
Päätöserässä Anaheimin sankariksi nousi maalivahti Jonas Hiller. Ahneesti kavennusta hakenut Los Angeles vei viimeisesn 20-minuuttisen laukaukset nimiinsä 18-7, mutta Hiller ei ollut yllätettävissä.
Voitto oli Anaheimille neljäs viimeisessä viidessä ottelussa. Ducks nousi samalla kolmen pisteen päähän Läntisen konferenssin playoff-viivasta.
Täysi pistepotti saattoi kuitenkin tulla Anaheimille kalliiksi, sillä Kanadan olympiajoukkueesenkin kuuluva Getzlaf joutui jättämään kaukalon toisessa erässä nilkkavamman takia. Ducks ilmoitti ottelun jälkeen, että Getzlaf menee tarkempiin tutkimuksiin tiistaina, jolloin asiasta saadaan lisätietoa.
Reilu viikko sitten Torontosta hankittu Vesa Toskala oli ensimmäistä kertaa Anaheimin kokoonpanossa. Toskalan liittyminen Ducks-miehistöön venyi maahanmuuttomuodollisuuksien takia.
Tappio katkaisi Los Angelesin yhdeksän ottelun pituisen voittoputken. Kings hävisi myös ensimmäisen kerran kuluvan kauden neljässä kohtaamisessa Anaheimille.
Anaheim on viimeksi hävinnyt kotihallissaan 6. joulukuuta, jolloin Ottawa oli parempi rankkarikisan päätteeksi. Viimeinen varsinaisella peliajalla tullut kotitappio nähtiin Honda Centerissä 1. joulukuuta Los Angelesin oltua Ducksia parempi.
NHL maanantaina (08.02.2010)
TORONTO – SAN JOSE2-3 (1-0,1-2,0-1)
1-0 Tyler Bozak (Phil Kessel) 10:36
1-1 Dan Boyle (Dany Heatley, Joe Thornton) 23:17
1-2 Joe Pavelski (Devin Setoguchi) 25:41
2-2 Phil Kessel (Dion Phaneuf, Tomas Kaberle) yv 39:09
2-3 Ryane Clowe (Devin Setoguchi, Rob Blake) 53:21
Maalivahdit
TOR: Jean-Sebastien Giguere 26 laukausta/23 torjuntaa
SJ: Evgeni Nabokov 34/32
PHILADELPHIA – NEW JERSEY3-2 (0-1,2-1,1-0)
0-1 Zach Parise (Patrik Elias, Andy Greene)) yv 7:00
0-2 Anssi Salmela (Travis Zajac, Jamie Langenbrunner) av 21:01
1-2 James van Riemsdyk (Claude Giroux, Chris Pronger) 38:24
2-2 Jeff Carter (Scott Hartnell, Chris Pronger) 39:36
3-2 Mike Richards (Kimmo Timonen, Simon Gagne) yv 52:02
Maalivahdit
PHI: Michael Leighton 30 laukausta/28 torjuntaa
NJ: Martin Brodeur 37/34
Ville Leino, Philadelphia ei kokoonpanossa
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+1, -1, 2, 3, 23:20
Anssi Salmela, New Jersey 1+0, +1, 0, 2, 6:51
COLORADO – ST.LOUIS5-2 (2-2,3-0,0-0)
0-1 Eric Brewer (T.J. Oshie, David Backes) 3:34
1-1 T.J. Galiardi (Chris Stewart, Kyle Quincey) 24:02
1-2 Erik Johnson (Alexander Steen) 27:59
2-2 Brandon Yip (Kyle Cumiskey, Paul Stastny) yv 16:42
3-2 Chris Stewart (Ryan Wilson, Darcy Tucker) 22:25
4-2 Paul Stastny (Marek Svatos, Chris Stewart) 23:57
5-2 Brandon Yip (Wojtek Wolski, Matt Duchene) 26:34
Maalivahdit
COL: Craig Anderson 34 laukausta/32 torjuntaa
STL: Chris Mason 15/10
STL: Ty Conklin 18/18 (sisään ajassa 26:36)
PHOENIX – EDMONTON6-1 (2-0,2-0,2-1)
1-0 Ed Jovanovski (Robert Lang, Matthew Lombardi) 9:58
2-0 Matthew Lombardi (Shane Doan, Robert Lang) 19:29
3-0 Matthew Lombardi (Jim Vandermeer, Shane Doan) 21:11
4-0 Jim Vandermeer (Matthew Lombardi, Martin Hanzal) 25:48
5-0 Radim Vrbata (Matthew Lombardi) 44:19
6-0 Robert Lang (Taylor Pyatt) 51:40
6-1 Dustin Penner (Robert Nilsson) 55:32
Maalivahdit
PHO: Ilya Bryzgalov 34 laukausta/33 torjuntaa
EDM: Jeff Deslauriers 33/27
Lauri Korpikoski, Phoenix ei kokoonpanossa
Sami Lepistö, Phoenix 0+0, +1, 0, 0, 20:21
ANAHEIM – LOS ANGELES4-2 (1-1,3-1,0-0)
0-1 Oscar Moller (Alexander Frolov) 12:31
1-1 Teemu Selänne (Corey Perry, Saku Koivu) yv 18:30
2-1 Ryan Getzlaf (Corey Perry, Ryan Whitney) 23:27
3-1 Saku Koivu (Teemu Selänne, Scott Niedermayer) yv 26:24
3-2 Anze Kopitar (Ryan Smyth, Drew Doughty) 38:06
4-2 Corey Perry (Ryan Whitney, Steve Eminger) 38:30
Maalivahdit
ANA: Jonas Hiller 37 laukausta/35 torjuntaa
LA: Jonathan Quick 33/29
Saku Koivu, Anaheim 1+1, +1, 0, 2, 22:45
Petteri Nokelainen, Anaheim ei kokoonpanossa
Teemu Selänne, Anaheim 1+1, -1, 0, 6, 18:57
Vesa Toskala, Anaheim varamaalivahtina
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Sarjatilanne 08.02.2010:
Itäinen konferenssiWashington Capitals5941 126234-1618874.6New Jersey Devils5836 202153-1347463.8Buffalo Sabres5732 187158-1447162.3Pittsburgh Penguins5935 222187-1717261.0Ottawa Senators5933 224164-1657059.3Montreal Canadiens6028 266154-1626251.7Philadelphia Flyers5729 253167-1546153.5Tampa Bay Lightning5725 21 11147-1666153.5---------------------------------------------------------Boston Bruins5724 22 11138-1465951.8New York Rangers5926 267152-1635950.0Atlanta Thrashers5725 248172-1835850.9Florida Panthers5824 259152-1675749.1New York Islanders5823 278146-1805446.6Carolina Hurricanes5821 307155-1884942.2Toronto Maple Leafs6019 30 11162-2044940.8Läntinen konferenssiSan Jose Sharks5939 119200-1458773.7Chicago Blackhawks5838 155185-1358169.8Vancouver Canucks5735 202184-1407263.2Phoenix Coyotes6036 195163-1517764.2Los Angeles Kings5936 203180-1637563.6Colorado Avalanche5833 196172-1517262.1Calgary Flames5929 219150-1496756.8Nashville Predators5731 224159-1606657.9---------------------------------------------------------Detroit Red Wings5827 21 10150-1566455.2Dallas Stars5826 21 11166-1816354.3Anaheim Ducks5928 247166-1816353.4Minnesota Wild5829 254161-1706253.4St.Louis Blues5925 259151-1665950.0Columbus Blue Jackets 6024 279156-1945747.5Edmonton Oilers5818 346145-1994236.2Taulukossa ottelut, voitot, tappiot, jatkoaika- ja rangaistuslaukauskilpailutappiot, maaliero, pisteet ja montako prosenttia mahdollisista pisteistä saavutettu. Divisioonien kärkijoukkueet sijoitettu sijoille 1-3.































