NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Tapparan tuore hankinta lainalle Mestikseen

28.3.2020 - 14:42:54


Nuorissa Leijonissa Suomea edustanut 18-vuotias maalivahti Kari Piiroinen liittyy TUTOn vahvuuteen Tapparan yhteistyöpelaajana.

Piiroinen on HIFK:n kasvatti, ja hän on torjunut kaksi edellistä kautta Kanadan OHL-junioriliigassa. Lisäksi hän on edustanut Suomea juniorimaajoukkeissa.

Nuori maalivahti on tehnyt sopimuksen Tapparan kanssa, mutta pelaa yhteistyösopimuksella ensi kauden TUTO-paidassa. Piiroinen itse odottaa innolla tulevaa kautta ja ensimmäisiä miesten pelejään.

– Tosi hyvillä fiiliksillä lähden ensi kauteen. En malta odottaa, että pääsen takaisin Suomeen pelaamaan ja edustamaan TUTOa ja myös Tapparaa. Pääsen pelaamaan kovia pelejä molemmissa joukkueissa ja myös treenaamaan laadukkaasti, joten tämä auttaa kaikkia osapuolia. Todella hyvällä fiiliksillä olen tulossa TUTOon ja olen kuullut tutuilta seurasta paljon hyvää.

Piiroisen tavoitteet ensi kaudelle ovat selkeät ja yksinkertaiset: hän haluaa aina voittaa seuraavan pelin. Myös tällä kaudella peruuntuneet pudotuspelit jäivät kaivelemaan sen verran, että maalivahti painottaa haluaan päästä torjumaan tosipeleihin.

– Hyvä välitavoite olisi päästä playareihin ja siitä suoraan taistelemaan kannusta.

Lähde: TUTOn verkkosivut


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!