Oulun Kärppien tähtipelaaja Jussi Jokinen keskittyi istumaan lähinnä jäähyllä jääkiekkoliigan toisessa välieräottelussa HIFK:ta vastaan. HIFK tasoitti ottelusarjan ja Jokinen istui 12 minuuttia jäähypenkillä.

– Tasainen peli, kun kaksi hyvää joukkuetta pelaa vastakkain. Sattui ja tapahtui vähän kaikenlaista. Playoffkiekkoa, Jokinen sanoi ottelun jälkeen.

Jokinen taklasi toisen erän lopulla HIFK:n Joonas Raskia selästä ja sai 2+10-minuuttisen. Jokinen kuittasi oman taklauksensa hyvin lyhyesti.

– Niin.

Ottelusarja ei Jokisen mielestä kääntynyt vielä mihinkään suuntaan.

– Kaksi tasaista peliä on nähty. Kaksi Suomen huippujoukkuetta vastakkain. Nämä ovat hienoja pelejä. Varmasti pelaajat ja katsojat nauttivat. Näitä muistellaan sitten uran jälkeen. Hienoa on ollut pelata, Jokinen mietti.

HIFK oli perjantaina parempi, mutta lähellä oli myös Kärppien nousu tasoihin ottelun lopulla.

– Pienestä nämä on kiinni. IFK teki yhden maalin enemmän ja on tehnyt sarjassa jo kaksi ylivoimamaalia. Ehkä se ylivoima on sellainen juttu, missä pystymme olemaan parempia. Samoin alivoimalla pitäisi pystyä tappamaan nuo jäähyt, Jokinen mietti.

Ottelusarja jatkuu heti huomenna lauantaina Oulussa.

Ville Hirvonen, Helsinki

LUE MYÖS: Ebba Andersson joutui paskamyrskyn keskelle – tämän hän nyt halusi sanoa (UrheiluAreena.fi)