COOLBET VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 10 € PELAA 60 €
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

HIFK-vahti Lankinen torjui heti nollapelin - "Olo oli kuin pikkupojalla jouluaattona"

30.12.2017 - 20:06:13


Helsingin IFK palasi lauantaina voittojen tielle jääkiekon SM-liigassa neljän perättäisen tappion jälkeen, kun KooKoo kaatui 4-0-lukemin.

Ilta oli erityinen etenkin HIFK-vahti Kevin Lankiselle, joka pelasi vasta nyt kauden ensimmäisen pelinsä SM-liigassa. Juuri ennen kauden alkua loukkaantunut Lankinen on kuntouttanut koko syksyn itseään ja odottanut pelaamaan pääsemistä kuin kuuta nousevaa. Lankinen kävi Mestiksen Ketterässä hakemassa pelituntumaa kahden ottelun verran ennen HIFK-paluutaan. Lauantaina kiekko tarttui hyvin Lankiselle, sillä hän torjui heti paluuottelussaan 22 kertaa ja nollapelin.

- Koko päivän olo ollut kuin pikkupojalla jouluaattona. Se on huikea fiilis, kun tietää, että pääsee jälleen kotiyleisön eteen pelaamaan ja tekemään paluun. Tässä on ollut itselläni aika pitkä syksy takana ja kuntoutusta monta kuukautta. Olen tiennyt, että tämä päivä koittaa jossain vaiheessa ja se on siintänyt koko ajan mielessä, Lankinen sanoi ottelun jälkeen.

Kuntoutumisjakso meni Lankisella hyvin. Hän palasi kehiin aikataulun mukaisesti.

- Kyllä siihen täytyy tyytyväinen olla. Tuntui tosi hyvältä ja kroppa tuntui myös tosi hyvältä koko ajan. Nolla maalia meni tänään omiin, niin se on yleensä hyvä tulos, Lankinen sanoi.

Lankiselle pelin alku oli vaikea. KooKoo sai avauserässä Lankista kohti vain kaksi laukausta.

- Rento tekemisen meininki oli koko ajan. Se ei haitannut, vaikka niitä kuteja tuli alkuun vähän. Yritin vain nauttia joka hetkestä. Se on antanut aika paljon perspektiiviä, kun on katsonut 30 peliä katsomosta. Pystyi nauttimaan pienistä asioista, Lankinen hymyili.

HIFK:lla oli Lankisen peluuttamiselle selvä suunnitelma jo pidemmän aikaa. Juuri tämän KooKoo-ottelun piti ollakin se peli, missä maalivahti palaa kehiin.

- Kyllä siitä on ollut puhetta tässä jo jonkin aikaa. Siinä mielessä oli helppo valmistautua, kun tiedettiin, että tämä peli on tulossa ja pystyi satsaamaan kaiken tähän, Lankinen taustoitti.

Ammattiurheilija haluaa tietysti urheilla. Kun oman joukkueen pelejä joutuu katsomaan sivusta, se ei ole ikinä helppoa.

- Vaihtelevaa tämä syksy on ollut. Etenkin alkukaudesta oli ikävää, kun joukkueella meni huonosti ja itselläni oli se vaikein kuntoutusjakso päällä. Sen jälkeen olen kuitenkin tiennyt, että pystyn palaamaan entistä vahvempana takaisin. Olen niin sanotusti odottanut koko syksyn joulua. Mutta se on vain niin, että näitä tulee ja positiivinen mieli auttaa aika pitkälle, Lankinen kertasi.

Lankinen kiitteli myös Imatran Ketterää, joka antoi hänelle mahdollisuuden hakea pelituntumaa kahden Mestis-ottelun verran. Lankinen torjui Imatralla kaksi ottelua ja voitti ne molemmat.

- Se oli siihen kohtaan ihan oikea ratkaisu. Itsellä oli siinä vaiheessa monen kuukauden tauko peleistä. Mestis on hyvä sarja maalivahdille, sillä siellä tulee paljon tilanteita. Sain siellä vahvistuksen itselleni, että paikat on kunnossa ja mieli on virkeä. Se auttoi tosi paljon tähän peliin. Pystyin auttamaan siellä joukkuetta ja kahdesta pelistä tuli kaksi voittoa. Se antoi hyvää fiilistä, Lankinen sanoi.

HIFK:lla on mielenkiintoinen tilanne maalivahtiosastolla. Seuralla on nyt kolme Liiga-tason maalivahtia, kun reservistä löytyvät myös Atte Engren ja Niklas Bäckström. Lankinen totesi jo aiemmin Ketterän sivuilla, että hän tulee ottamaan Helsinkiin ykkösvahdin paikan. Lankinen torjui jo viime kaudella HIFK:n ykkösmaalivahtina.

Teksti: Ville Hirvonen (@hirvonenville), Helsingin jäähalli


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Barca-pelaaja lainalle Turkkiin?

23.7.2018 15:07:33