HIFK ja Jokerit avasivat SM-liigakautensa runsasmaalisessa paikalliskamppailussa.Helsingin herruuden vei tällä kertaa kotihallissaan HIFK lukemin 7-3. Ottelun väriläiskä oli KalPasta HIFK:n paitaan siirtynyt 21-vuotias Iiro Pakarinen, joka saalisti tehot 2+2. Pakarisen lisäksi myös Ville Peltonen ja Roope Talaja osuivat kahdesti.

Jo avauserässä maalilamppua sytyteltiin useampaan otteeseen. Pakarinen iski ottelun avausmaalin reilun viiden minuutin pelin jälkeen, mutta Ilari Filppula ja Steve Moses veivät Jokerit erän puoliväliin mennessä 2-1 -johtoon. HIFK ei tästä hätkähtänyt, vaan Roope Talajan ja Pakarisen osumat veivät HIFK:n 3-2 -taukojohtoon.

Ville Varakas iski lopulta voittomaaliksi jääneen 4-2 -osuman toisen erän puolivälin lähestyessä. Jokert pääsi vielä maalin päähän Jani Ridan osumalla, mutta HIFK:n kapteeni Ville Peltonen vei joukkueen erän loppupuolella kahden maalin karkumatkalle.

Päätöserässä maaleja nähtiin enää aivan loppuhetkillä. Jokerit otti Eero Kilpeläisen pois maaliltaa ja haki kavennusosumaa, mutta Talaja pääsi kuittaamaan 6-3 -maalin tyhjiin vajaa minuutti ennen loppusummeria. Peltonen kaunisteli vielä 12 sekuntia ennen ottelun loppumista loppulukemat ylivoimalla 7-3:een.

Jokereille ilta oli tappion lisäksi muutenkin murheellinen. Sekä Ben Eaves ettäRiku Hahl joutuivat jättämään leikin kesken loukkaantumisten vuoksi. Eaves loukkasikättään, Hahlin vamman laadusta ei ole tietoa.

HIFK – Jokerit 7-3 (3-2,2-1,2-0)
5.14 1-0 Iiro Pakarinen (Ville Peltonen, Tyler Redenbach)
5.54 1-1 Ilari Filppula (Joonas Rask, Steve Moses)
10.15 1-2 Steve Moses (Ben Eaves, Ilari Filppula) yv
13.01 2-2 Roope Talaja (Aki Kivelä)
16.51 3-2 Iiro Pakarinen (Mikko Jokela)
30.15 4-2 Ville Varakas (Tyler Redenbach, Iiro Pakarinen)
33.43 4-3 Jani Rita (Henri Heino, Juhani Tyrväinen)
36.22 5-3 Ville Peltonen (Tyler Redenbach, Kimmo Kuhta)
59.14 6-3 Roope Talaja (Kimmo Kuhta, Toni Söderholm) tm
59.48 7-3 Ville Peltonen (Iiro Pakarinen, Tyler Redenbach) yv

Maalivahdit:
HIFK: Joni Ortio 5+6+13=25
Jokerit: Eero Kilpeläinen 10+7+5=23

LUE MYÖS: Suomen NHL-tähti superottelustaan: “Oltiin vähän, että oho” (Atleetti.fi)