TPS lähti maaottelutauolle kaksi perättäistä voittoa taskusssaan kahdessa päivässä voitettuaan lauantaina Lahdessa Pelicansin rankkarikisan päätteeksi 3-2. TPS:n valmentaja Pekka Virta harmitteli heikkoa alkua, mutta oli tietenkin tyytyväinen, että sarjakakkonen kaatui.

– Alku tultiin sukkasillaan. Tokaan erään tultiin paremmin, mutta sattu pari lapsusvirhettä, joista vastustaja teki maalin. Outo erä sinänsä. Sen jälkeen oli hyvää pelaamista. Molemmilla oli onnea matkassa puolustuspelissä, Virta kommentoi Pelicans-tv:ssä.

Maalivahti Joni Ortio on voittanut kauden molemmat TPS-ottelunsa.

– Meillä on nyt voittava maalivahti. Maalivahtipelin pitää toimia. Se on hyvä asia ja voittamisen perusedellytys, Virta totesi.