HIFK voitti SM-liigan toisenkin Talviklassikko-ottelun voitettuaan Jokerit rankkarikisanpäätteeksi 3-2. Jokerit oli noussut kahden maalin tappioasemasta tasoihin ja rankkarikisassakin Jarkko Ruutu vei joukkueen jatkokierroksille. Petteri Wirtasen komea nosto maalin kattoon toi HIFK:lle kuitenkin ylimääräisen pisteen.

Hyytävästä pakkassäästä huolimatta Olympiastadionilla oli yli 34 000 katsojaa. Tunnelma oli kohdallaan ja kylmyydestäkin huolimatta yleisö viihtyi betonikatsomossa.

Ensimmäisen erän alku oli varsin sekavaa peliä. Jokerit näytti olevan aivan pihalla ja HIFK hallitsialivoimallakin Siim Liivikin istuessa jäähyllä.

Johtoon HIFK siirtyi avauserän puolivälissä. Eero Somervuoren löysä laukaus yllätti Eero Kilpeläisen.Maali meni täysin Jokeri-molarin piikkiin.

Erän lopulla Jokerit pääsi peliin mukaan. Ben Eavesille tuli avopaikka, josta hän veti ohi. Tauolla HIFKjohti 1-0.

Toisesta erästä HIFK hallitsi kolme neljännestä. Kovan painostuksenjälkeen joukkue sai erän puolivälissäaikaan toisen maalinsa. Robert Nyholm oli vapaana maalin kulmalla ja hän sutaisi pelivälineen sisään.

Jokerit pääsi peliin mukaan erän lopulla, kun HIFK:n kolossi Ilari Melart otti kaksi typerää jäähyäperäjälkeen. Superlupaus Teuvo Teräväinen sai kavennettua paluukiekosta 1-2:een. Näissä lukemissa mentiinmyös toiselle erätauolle.

Kolmas erä sisälsi hyvätasoista kiekkoa. Jokerit oli pelissä paljon paremmin mukana kuin kahdessa ensimmäisessäerässä. Tasoitus syntyi yllättäen alivoimalla, kun HIFK:n puolustus unohti Jarkko Ruudun vapaaksi. Hän saitäysin vapaasti sutaista lätkän Dennis Endrasin taakse saatuaan syötön Jani Ritalta.

Kolmannen erän lopussa molemmilla oli hyviä maalipaikkoja, mutta osumia ei tullut ja ottelu venyijatkoajalle. Senkään aikana ei nähty ratkaisua, joten pakkasillan huipentuma koettiin rankkarikisassa.

HIFK:n Petteri Wirtanen veti ensimmäisen laukauksen Kilpeläisen längistä sisään. Jokereiden Janne Lahtiepäonnistui ja myös Mikael Granlund epäonnistui yrityksessään yritettyään liian hienoa kikkaa. Endras torjuihelposti Ross Lupaschukin kehnon yrityksen. Kimmo Kuhta veti ohi ja Jarkko Ruutu laittoi komealla suorituksellatasoitusmaalin sisään hämättyään Endrasin ensin jäihin. Lahti epäonnistui toisessakinyrityksessään ja HIFK:nvoiton ratkaisi Wirtanen, joka laittoi kiekon maalin kattoon.

HIFK – Jokerit 3-2 rl (1-0,1-1,0-1,0-0,1-0)

10.20 1-0 Eero Somervuori (Toni Söderholm)
30.45 2-0 Robert Nyholm (Siim Liivik, Toni Söderholm)
36.07 2-1 Teuvo Teräväinen (Teemu Eronen, Ben Eaves) yv
47.51 2-2 Jarkko Ruutu (Jani Rita) av

Maalivahdit,
HIFK: Dennis Endras 9+13+8+2=32
Jokerit: Eero Kilpeläinen 13+14+6+2=35