VEDONLYÖNTIBONUS: TALLETA 150€, PELAA 300€
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

AKK Driver Academyn valmennukseen uutta voimaa - kartingin MM-mitalisti liittyy valmennustiimiin

19.10.2018 - 10:07:49


Autourheilun juniorimaajoukkueen 2019 valintaleirillä viime viikolla Vierumäellä vauhtiin pääsivät myös uudet valmentajat Juho Valtanen ja Johan Vilo. Marraskuussa AKK Driver Academyn valmennustiimiin liittyy lisäksi Joonas Kostiainen.

Lokakuun 10.-12. päivä järjestetty autourheilun juniorimaajoukkueen valintaleiri kaudelle 2019 toi esille uusia kasvoja myös valmentajajoukosta. Kartingin viimeisintä lajiosaamista voimakkaasti valmennukseen tuo kartingin MM-pronssia 2017 ajanut Juho Valtanen, joka jatkaa valmennuksen ohella edelleen omaa ajouraansa kovin tavoittein.

- Viimeiset neljä vuotta valmennettavana oltuani, AKK:n valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola pyysi minua liittymään mukaan valmentajaksi. Totta kai haluan jakaa tietouttani, jota olen pitkällä urallani tähän mennessä kerännyt. Uskon, että minulla on paljon annettavaa nuorille lupauksille. Oman kuljettajauran pystyy yhdistämään valmennukseen hyvin, sillä uskon kehittyväni tässä myös itse. Jatkan itsekin kartingin puolella. Jos saadaan Suomeen MM-kisat, niin sitten voitetaan kotikisassa maailmanmestaruus, hymyili AKK Driver Academyn tuore valmentaja Valtanen AKK:n tiedotteessa.

Kartingin kuntovalmentajaksi AKK Driver Academyyn liittyy Johan Vilo, jolla on lajitaustaa kartingista jo vuodesta 2004. Kartingin parissa hän on työskennellyt jo kymmenen vuotta. Vilon koulutus ja kiinnostus AKK:ta kohtaan johtivat lopulta valmentajasopimukseen.

- Aloitin VM Karting Centerillä työt kymmenen vuotta sitten ja sitä myötä olen ollut aktiivisesti lajin parissa mukana. Hain AKK:sta aiemmin nuorisopäällikön paikkaa, mutta sen mentyä ohi, pääsimme myöhemmin sopimukseen valmennuspestistä. Valmennushommat ovat tulleet minulle luontaisesti kouluttauduttuani liikunnanohjaajaksi, totesi valmentajasopimuksesta iloinen Vilo.

Kolmas uusi kasvo valmennuksessa on Joonas Kostiainen, joka omaa myös vahvan lajitaustan kymmenen vuoden ajalta. Kostiainen on ajanut kartingia ja pikkuformuloita kansainvälisellä tasolla saakka ja ollut itsekin aikoinaan AKK Driver Academy -valmennettava. Autourheilu-uransa jälkeen Kostiainen kilpaili kestävyysurheilun puolella viisi vuotta, lajeinaan triathlon sekä erikseen myös juoksu, pyöräily ja uinti. Nyt uuden valmentajan toimenkuvana on kuljettajien fyysisten ominaisuuksien yksilöllinen kehittäminen sekä hiominen lajivaatimuksien edellyttämään suuntaan. Urheiluhieronta ja manuaalinen terapia ovat myös Kostiaisen ammatillista osaamisaluetta.

Lähde: AKK:n tiedote. Kuva: Arto Markkanen


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

SUL:n hallitukseen uusia nimiä

17.11.2018 15:44:02

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Boston-kippari viikoiksi sivuun

17.11.2018 13:22:31

 

 

 

 

 

 

 

 

SUL sai uuden puheenjohtajan

17.11.2018 12:05:22

 

 

 

 
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä
Pääuutiset, Uusi Suomi
Veikkausvinkit
powered by Surfing Waves
Suomen paras mobiilikasino, 200% bonus, 200 ilmaispyöräytystä
Peliuutiset
Näe Perpa Hetemaj ja Ronaldo saman viikonlopun aikana livenä
Pieru voittaa Putouksen
Arpalippuja keräämällä voi voittaa huikean palkinnon
Kova veikkaus: Pekka Haavisto Vihreiden johtoon!
Ennuste: Vihreiden seuraava puheenjohtaja on nainen
Voita elämäsi futisreissu livevedoilla - korotus jo ensimmäisestä vedosta
Voita NBA-matka Lontooseen - NBA-matseja voit katsoa livenä täältä
Porvoolaismies nappasi yli 65 000 KHL:n maali-iloittelussa
Donald Trump jatkaa presidenttinä myös 2020 jälkeen
NHL-kauden kunniaksi veikkauskisa - tarjolla paikka Helsingin NHL-matsin aitioon
Lähde Esa Tikkasen seurassa Miamiin katsomaan NHL-matseja
Lottohuone: Eurojackpot-rivejä puoleen hintaan
Kertoimet: SDP voittaa eduskuntavaalit, PS nousee Vihreiden ohi
Joka viikko arvotaan matka johonkin maailman ihmekohteeseen
Jääkiekon boostiskamppis: Sporttimatka tarjolla Chicagoon!
200 euron tervetulobonus ja 200 ilmaispyöräytystä parhaissa casinopeleissä