KATSO JOULUKALENTERIN PÄIVÄN TARJOUKSET
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Lappalaisen vahva kisavauhti toi kaksi F4-voittoa Alastarolla

23.9.2018 - 16:45:29


SMP F4 NEZ Championship -sarjan toiseksi viimeinen kilpailuviikonloppu miteltiin Alastaron moottoriradalla 22.-23.9. Espoolainen Konsta Lappalainen jatkoi vahvoja suorituksiaan Formula 4 -autollaan voittamalla kaksi kisalähtöä ja ollen kerran toinen.

Alastaron viikonlopussa nähtiin hyvin vaihtelevia olosuhteita, kun säätilat muuttuivat kilpailujen aikanakin. Tämä ei kuitenkaan sarjan mestaruustaistoa johtavan Konsta Lappalaisen suorituskykyä vienyt, sillä kolmesta kilpailusta hän voitti kaksi ja tuli yhdessä toiseksi. Tuloksilla suomalaiskuljettaja tarrasi vankasti sarjan mestaruuteen.

- Testipäivinä oltiin vähän hukassa ja lauantain aika-ajo meni penkin alle. Kilpailuissa hyvillä lähdöillä onnistui nousemaan nopeasti sijoituksissa ylöspäin, Lappalainen kertaa tiedotteessa.

Viikonlopun ensimmäinen aika-ajo jätti hieman parantamisen varaa, kun tuloksena oli neljäs ja viides lähtöruutu kahteen ensimmäiseen kilpailuun. Kilpailuvahti oli kuitenkin hyvää, sillä ensimmäisessä kilpailussa Lappalainen päihitti Michael Belovin tiukassa kamppailussa napaten kilpailun voiton.

Toisessa kilpailussakin Lappalainen suoritti nousun palkintopallille, mutta tällä kertaa Belovin vauhti oli liikaa. Seitsemän sekuntia venäläiselle hävinnyt suomalainen oli kilpailussa toinen.

- Avauskisassa nousin sateen kautta johtoon. Toisessa kilpailussa ei vauhti ihan riittänyt, suomalaiskuski tuumaa.

Sunnuntain toisessa aika-ajossa nähtiin tiukka taisto paalupaikasta, kun neljä kuljettajaa oli noin kymmennyksen sisällä. Viimeiseen osakilpailuun Lappalainen nappasi kolmannen lähtöruudun. Hyvän lähdön kautta 17-vuotias kuljettaja nousi kilpailun kärkeen, eikä luovuttanut paikkaansa Belovin painostuksesta huolimatta.

Lappalainen lähtee viimeiseen osakilpailuun tukevassa sarjajohdossa, mutta mestaruus ei vielä ole varma. Suomalaiselle riittää 25 pisteen saalis mestaruuden varmistamiseen.

- Hyvillä fiiliksillä lähdetään viimeiseen kilpailuun. Toivotaan paria lisävoittoa, mutta ensisijaisesti halutaan turvata tarvittavat pisteet, jotta mestaruus tulisi, Lappalainen toteaa.

Sarjan viimeinen kilpailuviikonloppu ajetaan Hollannin Assenissa 20.-21. lokakuuta.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Bö romahti - kuusi ohilaukausta

15.12.2018 16:34:03