Huimista Youtube-videoistaan tunnetuksi tullut temppusankari Ken Block lähtee hakemaan sunnuntain rallicross-finaalissa ensimmäistä kultaista mitaliaan. Miehen pitävät kiireisenä useat eri autourheilumuodot ympäri maailman.

X-Gamesit saapuvat tällä kertaa kahdesti Eurooppaan. Toukokuussa kisataan Barcelonassa ja heti kesäkuun lopussa karavaani esittäytyy Münchenissä. Sarjan promoottorina häärii amerikkalainen ESPN-kanava.

Blockille löytyy toki tukku haastajia rallicrossissa. Lähtölista suorastaan kuhisee kovia nimiä, mutta Utahin mies aikoo olla tällä kertaa ensimmäistä kertaa keskimmäisellä korokkeella X-Gameseissa.

– Yritänhän minä. Minulla on pari hopeaa ja pari pronssia, mutta ei vielä kultaa. Olen ehkä crossikuskeista kokenein soralla, sillä sitähän minä olen eniten tehnyt; ajanut rallia. Nyt toki ajamme sileällä crossirenkaalla, mikä ei ole aivan ideaali ratkaisu. Mutta se on mitä on ja aion ehdottomasti antaa itsestäni kaiken kisassa. Tällaisilla sorapintaisilla ja kapeilla radoilla on vain vaikea saada parasta irti autosta.

Suomalaisille Block tuli tutuksi viimeistään viime vuonna osallistuttuaan Neste Oil Ralliin. Tällä kaudella jenkkitähti ennätti kilpailla vain Meksikon osakilpailussa, ajaen kuitenkin ralliuransa kovimman saavutuksen.

– Olen niin kiireinen kilpailujeni kanssa USA:ssa. Rallicrossin lisäksi on neljä X-Games -tapahtumaa, Rally America ja Gymkhanaa. Minulla on aikamoinen valikoima erilaisia kilpailuja. Valitettavasti en ehdi ajaa enempää MM-ralleja tällä kaudella, mutta ensi kaudella olisi tarkoitus ajaa ainakin kolme kisaa. Mutta katsotaan nyt; rakastan todella MM-rallien ajamista. On hienoa olla mukana kisassa ja päästä kympin sakkiin ajamatta käytännössä lainkaan testiä.

Tulevista projekteistaan Block ei liiemmin suostu hiiskumaan. Sen verran hän kuitenkin raottaa verhoa, että nettikatsojia hemmotellaan pian uusilla videoilla.

– Paljastan vain sen verran, että työskentelen tällä hetkellä kahden videon parissa. Tämä on kiireistä aikaa minulle, sillä ne videot ovat kovin erilaisia keskenään ja vieläpä eri paikoissa. Se on ainut, mitä voin paljastaa. Haluan pitää ne salaisuutena julkaisuun asti, sillä se on osa sitä hauskuutta minulle, Block myhäili.

Miika Wuorela, Barcelona