Hyundain Thierry Neuville ajoi lopulta ylivoimaiseen voittoon sunnuntaina päättyneessä Katalonian MM-rallissa. Neuville kuitenkin myöntää, että hän oli sydän syrjällään ennen kisan päättänyttä Power Stage-erikoiskoetta: voitto oli vaarassa haihtua savuna ilmaan.

Neuvillella oli suuria vaikeuksia saada autoaan käyntiin ennen erikoiskoetta. Kauden toinen voitto olisi karannut Neuvillelta dramaattisesti käsistä, mikäli hän ei olisi saanut siinä vaiheessa myös ulkopuolista apua.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Lieskoja yskinyt auto työnnettiin käyntiin ja Neuville takoi voiton 24,1 sekunnin erolla Toyotan Elfyn Evansiin.

Jossittelu on tietenkin turhaa, mutta jos Neuvillen matkanteko olisi päättynyt ennen viimeistä erikoiskoetta, niin Jari-Matti Latvalan johtama Toyota olisi juhlinut valmistajien maailmanmestaruutta jo kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.

– Auto oli kirjaimellisesti tulessa. Tämä on ongelma, jonka olemme kohdanneet useita kertoja tällä kaudella ja valitettavasti näyttää siltä, että sitä ei ole ratkaistua vieläkään, Neuville lähettää Motorsportin välityksellä tuimat terveiset tiimilleen.

– Joskus auto vain kieltäytyy käynnistymistä. Joskus pienellä tuurilla auto käynnistyy, tai sitten ei. Silloin ainoa mahdollisuus on saada auto työntämällä käyntiin, Neuville jatkaa.

MM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan 19.-21. marraskuuta Italian maaperällä Monzassa. Kataloniassa neljänneksi päätynyt Toyotan Sebastien Ogier johtaa sarjaa pistein 204. Toisena olevalla tallikaveri Evansilla on koossa 17 pistettä vähemmän. Neuville on 159 pisteellä kolmantena.

https://twitter.com/IvanJerezGP/status/1449674135160999940

LUE MYÖS: Näkökulma: Uusi yrittäjä aloittaa – edessä on suomifutiksen huipputärkeä ottelu (FutisUutiset.fi)