KOLME UUTTA TARJOUSTA JOKA PÄIVÄ
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Toyota-pomo Mäkinen: "Olemme kaikki ällikällä lyötyjä"

2.2.2018 - 10:30:08


Kahden suomalaisen Toyota-tiimiin liittynyt Ott Tänak otti rohkeasti oman paikkansa. Monte Carlo -rallissa virolaisen panos oli vielä odotettuakin vahvempi.

Tallipäällikkö Tommi Mäkisen sanat tulivat vilpittöminä ja suoraan. Menestys Monte Carlo -rallissa on toistaiseksi tiimin vuoden pituisen historian selkeä kohokohta. Ruotsissa ja Suomessa menestymistä uskaliaimmat saattoivat odottaa jopa tulokaskaudella, mutta Monte Carlo on eri asia.

Viime vuonna kilpakumppanien virheet avittivat hieman Toyotan vahvaa tulosta. Tällä kertaa handikappia ei edes tarvinnut miettiä. Kakkos- ja kolmossijat otettiin ajamalla, ei ruksaamalla.

- Nyt kaikki tuli ajamalla, ja pohjiakin tuli tehtyä. Kyllä tämä on kaikista kovin tiimisuoritus, johon olemme pystyneet. Jyväskylä oli hyvä, mutta nyt ei olla kotona, Mäkinen huomautti.

Mäkisen johtama Toyotan rallitiimi hyödynsi oppivuotensa mestarillisesti, eikä tiimin kuljettajakokoonpanokaan muille häpeä. Jo paperilla vahvalta vaikuttanut trio on nyt myöd todistetusti kykeneväinen huipputuloksiin.

- Siihen nähden meidän porukkamme on lukenut läksynsä hyvin. Kaikki viime vuoden kokemus on otettu käyttöön ja sitä on hyödynnetty. Nyt meillä on tietoa joka puolelta, joten uskon kolmikkomme olevan todella kova tällä kaudella.

Suurimman puheensorinan ja hämmästelyn tiimissä aiheutti M-Sportilta siirtynyt Ott Tänak, joka ei suostunut kakkosviulua soittelemaan. Virolainen lähti heti alusta pitämään kovinta vauhtia tiimissä, ja onnistui tavoitteessaan.

Voittoon ei aivan ollut mahdollisuutta, mutta Tänakin aika tulee vielä.

- Kaikki olivat ihan ällikällä lyötyjä kuinka nopeasti hän omaksui auton ja pääsi noin kovaan vauhtiin. Tässä rallissa auto täytyy tuntea erittäin hyvin, jotta voi tuollaista vauhtia pitää. Kiitos koko tiimille, että antoi tukensa Ottille, jotta hän pääsi näin hyvin tiimiin sisään.

Erityisen iloinen Mäkinen saa olla siitä, että on onnistunut saamaan MM-sarjan kovimpia kasvoja allekirjoittamaan sopimuksen nimenomaan Toyotan kanssa. Viime vuonna kylvetty menestyksen siemen on tuottamassa sadon, joka on pian valmis niitettäväksi

- Kuljettajaporukkamme on motivoitunut. Kaikki ovat lisäksi kykeneviä podiumille. Meillä on nuoruutta, kokemusta ja jotain tulevaakin. Aika kiva tilanne on siinä mielessä, Mäkinen myhäili.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
100 ILMAISKIERROSTA (ILMAN KIERRÄTYSVAATIMUSTA) + 200 € BONUS
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!