Kimi Räikkönen sanoi suoraan – ”Odotan innolla sitä päivää”

8.12.2021 - 16:05:00


Formula ykkösissä päättyy ensi viikonloppuna merkittävä ura, kun Kimi Räikkönen ajaa viimeisen F1-kilpailunsa. Räikkönen aloitti F1-uransa 2001 ja on kaikkein eniten F1-kisoja ajanut kuljettaja.

Räikkönen on ollut Formula ykkösissä mukana hämmästyttävän kauan, mutta hän korostaa, että sen rinnalla hänellä on paljon muutakin.

- F1 on vienyt paljon aikaa, mutta se ei ole ollut minulle tärkein asia. Elämäni on ollut aina F1:n ulkopuolella. Itselleni on useita asioita, jotka ovat F1:tä tärkeämpiä, Kimi sanoi viime viikonloppuna lehdistötilaisuudessa Jeddassa.

Jälleen kerran Räikkönen tekikin selväksi, ettei jää kaipaamaan Formula ykkösiä.

- Nykyään aikatauluni vaikuttavat koko perheeseeni. Odotan innolla sitä päivää, jolloin ei ole mitään suunnitelmia, ja voin tehdä mitä haluan.

Räikkösen F1-ura oli vaiherikas. Hän voitti maailmanmestaruuden 2007 ja piti kaksi välivuotta 2010-11, jolloin ajoi rallia.

Hän ei jossittele sillä, olisiko voinut tehdä jotain toisin.

- Olen tyytyväinen päätöksiini. Ne ovat omia päätöksiäni ja niiden kanssa on elettävä. En vaihtaisi yhtään asiaa pois.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
Advertising: Find here the best gaming links and sports live streams

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 


 

 

 

 

 



 

 

 

 

 



 

Mäkihyppy: paras suomalainen 40:s

23.01.2022 19:10:48