Formula ykkösten Venäjän Grand Prix on ajettu Sotshin olympiapuistossa vuodesta 2014 lähtien. Kisa tunnetaan Vladimir Putinin projektina, kuten 2014 talviolympialaisetkin.
Putin oli vuosina 2014-18 Sotshin F1-kilpailussa paikalla joka kerta. Hän jakoi tuolloin palkinnot sekä kisan voittajalle että voittaneelle valmistajalle. Suomen kansalaisista Putinin kanssa pääsivät jutustelemaan Nico Rosberg, Valtteri Bottas ja yllättävän puheliaaksi suurvallan presidentin seurassa äitynyt Kimi Räikkönen.
Erikoinen episodi Sotshin kisan palkintoseremonioissa nähtiin 2015. Kisassa kolmanneksi ajanut Sergio Perez äityi palkintopallilla halaamaan Putinia.
Viime vuonna Putin yllätti Sotshissa jäämällä tapahtumasta pois. Syytä ei ilmoitettu.
Kisan voittajaa oli vastassa lämpiössä vain jättimäinen maatuska. Se antoi halin kisan voittajalle Lewis Hamiltonille.
Sotshin kisaan pääsee koronasta huolimatta paikan päälle 30 000 katsojaa. Jännityksellä odotetaankin, uskaltaako Putin uhmata koronaa.
Sotshin kaikki kuusi kisaa on voitettu Mercedeksen autolla. Lewis Hamilton on voittanut 2014, 2015, 2018 ja 2019. Nico Rosberg oli ykkönen 2016 ja Valtteri Bottas 2017.