F1-mestari Sebastian Vettelin alkukausi Ferrarilla on ollut sysimusta.
Saksalaiskuljettajan tilanne ei yhtään parantunut Silverstonen kisaviikonlopun aikana.
Vettel muni jo ensimmäisellä kierroksella, kun hän pyörähti oman ajovirheensä seurauksena.
Saksalainen onnistui nousemaan tämän jälkeen kuitenkin 12. sijalle, joka tosin on sekin surkea suoritus. Vettel itse suhtautuu asiaan suorasanaisesti.
– Ei tämä tästä huonommaksi voi enää mennä, joten ainoa mahdollisuus on parantaa, Vettel sanoiBBC:nmukaan.
– Olemme olleet nyt kaksi viikonloppua putkeen ihan samassa tilanteessa, enkä ole pystynyt parantamaan yhtään. Se nousee nyt päällimmäisenä mieleen, Vettel jatkoi.
Ferrari-pomo Mattia Binotto toivoo kuitenkin, että apua löydettäisiin. Edes jostain ja edes jollain tasolla.
– Kaikki mitä voimme vain tehdä auttaaksemme on hyvin tärkeää. Se on tärkeää Sebastianille ja se on tärkeää meille, Binotto linjasi.
Teksti: Ville Hirvonen