Lyö viikon aikana vähintään 3 kohteen yhdistelmäveto NHL-kohteista 10 € panoksella, saat 10 € riskittömän vedon NHL:n Live-vedonlyöntiin
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Lewis Hamiltonin keskeytys oli hyvin lähellä - "En meinannut selvitä kahdesta viimeisestä mutkasta"

2.8.2020 - 18:06:35


Britannian F1-kisassa nähtiin sunnuntaina melkoista draamaa.

Lewis Hamilton ajoi lopulta voittoon, vaikka hänen renkaansa räjähti viimeisellä kierroksella.

Hamiltonilla kävi kuitenkin tuuri, sillä hän onnistui nilkuttamaan maaliin saakka voittajana. Tallikaveri Valtteri Bottaksella ei käynyt "ihan niin hyvä tuuri", sillä Bottaksen rengasrikko tuli jo kaksi kierrosta ennen maalia ja Bottas putosi sen myötä sijalle 11 ja jäi ilman MM-pisteitä.

- Ennen viimeistä kierrosta kaikki meni todella hyvin, Hamilton sanoi.

- Renkaat tuntuivat hyviltä ja Valtteri puski päälle, joten kun kuulin hänen rengasrikostaan, aloin katsella omiani ja ne näyttivät vielä siinä vaiheessa todella hyvältä. Sitten huomasin, että renkaissa alkoi olla kulumaa ja sydän pomppasi kurkkuun. Yritin kuitenkin pitää vauhdin yllä ja voin vain rukoilla. En meinannut selvitä enää kahdesta viimeisestä mutkasta, Hamilton myönsi.

Ville Hirvonen


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

 

 

 

 

 

 

 

 

Honka johtaa HJK:ta vastaan

15.8.2020 18:07:23