Formula ykkösten on viime vuosina valiteltu muuttuneen tylsempään suuntaan, kun näyttävätohitukset ovat tuntuneet vähentyneen. Kuluvan kauden seitsemässä kisassa on kuitenkintilastojen mukaan tehty jo 308 ohitusta, ja kuljettajien listan kärjessä on LotuksenKimi Räikkönen.
Ferrarin verkkosivuilla julkaistun tilaston mukaan Räikkönen on onnistunut ohittamaan kilpakumppaneitaan tällä kaudella jo 26 kertaa.Niukasti kakkoseksi on jäänyt Ferrarin Felipe Massa 25 ohituksellaan. Kolmannen sijanjakavat kärkikaksikon tallitoverit, Ferrarin Fernando Alonso ja Lotuksen Romain Grosjean20 ohituksellaan.
Ferrarin kaksikko on kärkipäässä myös ohitetuksi tulleiden listalla. Alonso on ohitettutällä kaudella viidesti, ja Massa vain neljä kertaa. Kärkipaikkaa tällä listalla Massankanssa jakaa MM-sarjaa johtava Red Bullin Sebastian Vettel, joka on myös joutunut antautumaan vain neljästi.
































