Formula 1 -sarjan rengasvalmistajana yksinoikeudella olevan Pirellin pomo Paul Hembury on luottavainen, että valmistaja jää sarjaan myös tuleviksi vuosiksi. Pirelli on saanut suurta kritiikkiä seuraavan kolmen kisan rengasseosten valinnoista sekä rengastesteistä, jotka se teki pelkästään Mercedes-tallin kanssa ESpanjan GP:n kanssa.
– Helppo reaktio tähän hulluuteen olisi vain kävellä pois. Mutta olemme yritys joka pitää ratkaisujen keksimisestä ja haluamme käyttää vallitsevan tilanteen mahdollisuutena kehittää asioita ja tehdä muutos, mikä on lajille hyväksi, Hembury kertoi Sky Sportsille.
– Kautta on vielä paljon jäljellä ja toivottavasti kulunut aika ei jää merkitseväksi koko kauden ajalle ja pääsemme keskittymään kauteen, mikä on ystävieni mukaan ollut upeata katseltavaa.
FIA istuu torstaina alas keskustelemaan Pirellin ja Mercedes-tallin rengastestistä. Hembury näkee asian hyvänä heille.
– On sanottu paljon asioita, mitkä eivät pidä paikkaansa. Käytämme tämän tilaisuuden selittämään tilannetta ja teemme sen mielellämme.
Seuraava GP ajetaan Iso-Britanniassa kuun lopulla.
































