Williams-tallin on huhuttu jättävän moottorivalmistaja Renaultin ensi kaudella nousevien moottorikustannusten takia. Williamsin on huhuttu siirtyvän Mercedeksen leiriin. Nyt asialle on saatu vahvistuskin, kun Mercedes on vahvistanut neuvottelevansa todellakin Williamsin kanssa.

– Vuonna 2015 menetämme moottoriasiakkaan McLarenin siirtyessä Hondalle ja tärkeää olisi, että meillä olisi ainakin kolme moottoriasiakasta jatkossakin. Siksi käymme keskusteluja ja Williams on yksi tahoista. Sopimus voisi toteutua 2014, kommentoi Mercedeksen moottoriurheilupomo Toto Wolff Global Motorsport Median mukaan.

Mercedes toimittaa moottoreita myös Force Indialle oman tehdastallinsa ja McLarenin lisäksi. Force India pysynee Mercedeksen leirissä.