Kimi Räikkönen sijoittui Monacon GP:n aika-ajoissa viidenneksi. Hän ei pomppinut riemusta, mutta tulokseen hän ei ollut pettynytkään. Parempaan ei ollut Räikkösen mukaan mahdollisuuksia.

Todellisuudessa viitosruutu oli Räikköselle loistava tulos. Täysin mahdollista on, että Kimi petasi viitosruudusta itselleen loistavat asemat kisan voittoon, koska Ferrarin Fernando Alonso jäi taakse. Jos Räikkönen onnistuu pitämään Alonson startissa takanaan ja sunnuntaina ei sada, voi Räikkönen hyvin ajaa kisan voittoon.

Räikkösen edeltä starttaavat Mercedeksen ja Red Bullin autot kuluttavat Räikkösen Lotusta enemmän renkaita. Räikkönen voi hyvin selvitä kisasta kahdella pysähdyksellä, kun Sebastian Vettel, Nico Rosberg, Mark Webber ja Lewis Hamilton joutunevat tekemään kolme pysähdystä. Monacossa renkaat kuluvat vähemmän kuin tavallisilla moottoriradoilla, mutta Lotuksella on silti kilpailuetua.

Sadekeli tietysti muuttaisi asetelmat melkoiseksi lottoarvonnaksi. Toki kisassa lienee kuivallakin kelillä odotettavissa ulosajoja ja turva-auto voi sotkea pakan moneen kertaan. Räikkönen tunnetaan kuitenkin loistavana taktikkona, joka turva-auton avulla voi hyötyä merkittävästi.