Ferrarit miehittivät seuraavat sijat kärkipaikat vallanneen Mercedes-duon jälkeenMonacon F1-osakilpailun torstain iltapäiväharjoituksissa. Fernando Alonso nappasituloslistan kolmannen sijan niukasti ennen Felipe Massaa.

– Monacossa on aina mukava ajaa, vaikka rata onkin vaativa, sillä täälläkierroksia täytyy saada alle paljon rataan sopeutuakseen enemmän kuin missäänmuualla. Olen tyytyväinen siihen, että saimme käytyä läpi suunnitellun ohjelmankokonaisuudessaan, mikä ei koskaan ole itsestäänselvyys, kertoi Alonso SkySportsin verkkosivuilla.

– Vaikka tunnelmat ovatkin positiiviset ja päivästä selvittiin ilman ongelmia,ei porukan nokkimisjärjestyksestä ole selvää kuvaa. Täytyy odotella, jotta nähdäänketkä kilpailijoitamme todella ovat, sillä kukaan ei paina täysillä ennen lauantaita.Ratavallit muodostava liian suuren uhan isojen riskien ottamiselle ensimmäistenharjoitusjaksojen aikana.

– Tämä viikonloppu lähti käyntiin oikealla jalalla. Auto käyttäytyi hyvin jalöysin hyvän vauhdin. Olin molemmilla jaksoilla kärkiviisikossa, mikä on Monaconkaltaisessa arvaamattomassa kisassa tärkeää. Työtä on kuitenkin vielä paljontehtävänä, mietti puolestaan Massa.

Monacon Grand Prix, torstain 2. harjoitukset:

1. Nico Rosberg Mercedes 1.14.759
2. Lewis Hamilton Mercedes 1.15.077
3. Fernando Alonso Ferrari 1.15.196
4. Felipe Massa Ferrari 1.15.278
5. Mark Webber Red Bull 1.15.404
6. Kimi Räikkönen Lotus 1.15.511
7. Romain Grosjean Lotus 1.15.718
8. Jenson Button McLaren 1.15.959
9. Sebastian Vettel Red Bull 1.16.014
10. Paul di Resta Force India 1.16.046
11. Adrian Sutil Force India 1.16.349
12. Sergio Perez McLaren 1.16.434
13. Nico Hülkenberg Sauber 1.16.823
14. Pastor Maldonado Williams 1.16.857
15. Esteban Gutierrez Sauber 1.16.935
16. Daniel Ricciardo Toro Rosso 1.17.145
17. Jean-Eric Vergne Toro Rosso 1.17.184
18. Valtteri Bottas Williams 1.17.264
19. Jules Bianchi Marussia 1.17.892
20. Charles Pic Caterham 1.18.212
21. Max Chilton Marussia 1.18.784
22. Giedo van der Garde Caterham 1.19.031