Lotuksen Kimi Räikkönen ei pysynyt aivan kärkivauhdissa Monacon F1-osakilpailuntorstain harjoituksissa. Räikkönen jäi aamujaksolla selvästi tallitoveristaan RomainGrosjeanista, mutta paransi iltapäivällä sijoittumalla tuloslistalla kuudenneksi.Räikkönen myönsi, ettei päivä sujunut kovinkaan sutjakkaasti. Hän toivoo, ettälauantai alkaisi harjoitusten osalta paljon paremmin.

– Tämä ei ollut ihanteellinen päivä. Se ei alkanut hyvin, ja meillä oli joitakinongelmia, mutta paransimme päivän edetessä. Täydellä tankilla ajaminen ei tuntunuthassummalta, mutta olen varma siitä, että pystymme vielä parantamaan, Räikkönen tuumasiESPN:n verkkosivuilla.

– Nähtäväksi jää, kuinka lauantai-aamun harjoitukset sujuvat. Jos hommat menevätsamoin kuin tänä aamuna, on edessä katastrofi. Paransimme kuitenkin paljon koko ajan. Toivottavastisaamme muutamia asioita vielä parannettua, jolloin saavutamme suunnilleen senlähtöruudun, johon pystymme.

Grosjeanin iltapäivän ajot loppuivat kolaroinnin vuoksi lyhyeen. Aamujaksolla kolmanneksinopeimman ajan kellottaneen ranskalaisen iltapäivän aika oikeutti tuloslistalla kahdeksanteensijaan.

– Hienon aamun jälkeen oli harmi, että ajot loppuivat lyhyeen. Minulla ei ollut mutkaanajaessani odottamaani pitoa, mutta autossa ei ollut mitään vikaa. Jarrutukseni ja nopeutenimutkaan mennessä olivat väärin, ja törmäsin esteeseen. Ei ollut mitäänmahdollisuutta hellittää ja ajaa suoja-alueelle, Grosjean kertasi tapahtunutta.

Monacon Grand Prix, torstain 2. harjoitukset:

1. Nico Rosberg Mercedes 1.14.759
2. Lewis Hamilton Mercedes 1.15.077
3. Fernando Alonso Ferrari 1.15.196
4. Felipe Massa Ferrari 1.15.278
5. Mark Webber Red Bull 1.15.404
6. Kimi Räikkönen Lotus 1.15.511
7. Romain Grosjean Lotus 1.15.718
8. Jenson Button McLaren 1.15.959
9. Sebastian Vettel Red Bull 1.16.014
10. Paul di Resta Force India 1.16.046
11. Adrian Sutil Force India 1.16.349
12. Sergio Perez McLaren 1.16.434
13. Nico Hülkenberg Sauber 1.16.823
14. Pastor Maldonado Williams 1.16.857
15. Esteban Gutierrez Sauber 1.16.935
16. Daniel Ricciardo Toro Rosso 1.17.145
17. Jean-Eric Vergne Toro Rosso 1.17.184
18. Valtteri Bottas Williams 1.17.264
19. Jules Bianchi Marussia 1.17.892
20. Charles Pic Caterham 1.18.212
21. Max Chilton Marussia 1.18.784
22. Giedo van der Garde Caterham 1.19.031