Formulaykkösten rengastaja Pirelli muuttaa renkaitaan kestävämmiksi kesäkuun alussa ajettavasta Montrealin osakilpailusta alkaen. Muutoksia perustellaan turvallisuussyillä. Kaikkien mieleen muutokset eivät ole, koska renkaiden kanssa ongelmia kohdanneet Red Bull ja Mercedes saavat kilpailuetua.

– Mielestäni renkaat eivät ole vaarallisia. Viime kisassakaan ei ollut suurempia ongelmia. Rengasrikot johtuivat siitä, että kuljettajat ajoivat autonkappaleiden yli, kommentoi Force India-tallin Paul di Resta Speed Weekin mukaan.

Force Indian auto kuluttaa renkaita vähemmän. Di Resta onkin saavuttanut hyviä tuloksia ja on MM-pisteissä kahdeksantena. Rengasmuutosten povataan vievän Force Indialta kilpailuetua.

– En tiedä tarkkaan, millaisia muutoksia Pirelli tekee. Minulle on kerrottu kyseen olevan kuitenkin reilusta pelistä. En usko, että muutoksista on meille haittaa. Enemmän kärsivät varmaankin Lotus ja Ferrari. Tietysti muutokset ovat turhauttavia, koska panostimme talvitesteissä paljon renkaisiin, di Resta sanoi.