McLaren on vahvistanut virallisesti tehneensä moottorisopimuksen Hondan kanssa. Yhteistyö alkaa 2015. Vielä ensi kaudella McLaren käyttää Mercedeksen moottoreita.
McLarenin ja Hondan sopimus aiheuttaa Mercedeksen leirissä kysymyksiä. Vuotaako Mercedekseltä tietoja Hondalle, kun McLarenin moottorivalmistaja vaihtuu.
– Olemme keskustelleet Mercedeksen kanssa sopimuksen kestosta ja olemme varmistaneet, että Mercedes saa haluamansa. Honda ei ole kiinnostunut Mercedeksen moottoridatasta. Honda kunnioittaa itseään paljon, kuten Mercedeskin. McLaren tulee toimimaan kummankin moottorivalmistajan etujen mukaisesti, kommentoi McLarenin toimitusjohtaja Jonathan Neale Global Motorsport Median mukaan.
Nealen mukaan McLaren ja Mercedes tekevät tehokasta yhteistyötä Honda-sopimuksesta huolimatta.
– Tarvitsemme toisiamme saavuttaaksemme menestystä. Luotamme kumppanuuteemme, Neale sanoi.
McLarenin ja Mercedeksen moottoriyhteistyö alkoi 1995. Mercedeksestä tuli myös McLarenin omistaja. Vuonna 2009 Mercedes luopui omistuksestaan, koska osti oman F1-tallinsa.































