Renault-konsernin pääjohtaja Carlos Ghosn kertoo Forbes India-lehden haastattelussa, että Formula ykkösten olisi muututtava ja vastattava mm. ilmastonmuutokseen tuomiin haasteisiin. Ghosn antoi samalla ymmärtää, ettei Renault välttämättä jatka toimintaansa F1-sarjassa, vaikka päätöstä ei olekaan vielä tehty.
– Haasteena on, kuinka naittaa Formula ykköset ympäristöhuolien kanssa. Onko mahdollista tuoda ympäristöystävällistä teknologiaa? Formula ykkösten ympärillä on paljon kysymysmerkkejä, kertoi Ghosn.
Kysyttäessä onko F1 yhä tärkeää Renaultille, vastasi Ghosn seuraavasti.
– En usko, että se on tärkeää kenellekään, jos laji ei vastaa muutamiin huolenaiheisiin. Viime vuonna kolme valmistajaa vetäytyi F1:stä. Kolme yhden vuoden aikana! Se tarkoittaa sitä, että monta asiaa on ratkaistava uudelleen, totesi Ghosn.
Renault tekee päätöksensä jatkostaan F1:ssä ennen joulua. Talli on jo palkannut kuljettajakseen Robert Kubican ja hänen tallikaverikseen on ehdolla Heikki Kovalainen, mutta kumpikin jää tyhjän päälle, mikäli Renault päättääkin vetäytyä.